Tekstin alkuun
Etusivu - Juha Ourila

Olen Juha Ourila, 41-vuotias nuori mies Lohjalta. Kotoisin Turusta, syntynyt Tampereella ja työuran olen tehnyt Helsingissä. Perheeseen kuuluu vaimoni Anu, Wilma-koira ja Kaapo-kissa ja asumme Lohjan Kahvimaalla omakotitalossa.

Olen Lohjan Kokoomuksen puheenjohtaja sekä Uudenmaan Kokoomuksen hallituksessa taloudenhoitajana, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtokunnassa sekä Lohjan Seudun Omakotiyhdistyksen hallituksessa 2. sihteeri.

Töissä olen SBS Mediassa mediajohtajana. SBS omistaa ja pyörittää mm. Iskelmä-radiota, The Voicea ja Radio Cityä.

Työkaverini ovat kuvailleet minua sanalla sipuli. Aina kuoriutuu uusi kerros, joka jaksaa yllättää. No, se lienee totta. Viihdyn yhtä hyvin Iskelmä festivaaleilla kuin vaikkapa kuin luennoimassa mediamaailmasta S-ryhmän johtoryhmälle.

Pidän monista asioista,  puutarhanhoidosta, ruuanlaitosta, kuntosalilla käymisestä, kirjallisuudesta, historiasta, tekniikasta, metsätöistä, listaa voisi jatkaa loputtomiin.


Juha Ourila
p. 040 55 232 66
email juha.ourila (at) sbs.fi

Blogi
Sivut työn alla (15.1.2012)

Ajankohtaista
15.1.2012
Sivut työn alla


© 2008 Juha Ourila - Tekninen toteutus Optinet kotisivut